Lofootit, roadtripin toinen päivä.

Lapinloma ei mennyt ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, sillä mökki oli vallattu törkeästi suoraan nenämme edestä. Suku! Päätimme siis kiertää Norjan kautta ennen mökille menoa. Ajoimme läpi sateisen Pohjois-Ruotsin, Abiskon kautta Narvikiin. Ehkä johtui sateisesta kelistä tai mistä lie, mutta en innostunut Narvikista kovinkaan paljoa. Kiehtovinta oli lähettyvillä oleva siltatyö, joka tulee lyhentämään matkaa kaupunkiin ehkä 15 min. Sitä miettii onko silta välttämätön, mutta ehkä se on. :)

Ensimmäisen yömme Norjan puolella vietimme aika pian Tjelsund brun jälkeen lofoottien puolella uudella leirintäalueella (suihkuun oli päästävä). Harmittaa kovasti etten muista alueen nimeä, facebook sivutkin heillä oli. Leirintäalue oli perustettu (ilmeisesti maahanmuuttajien) omalle kotipihalle. Vaikka kaikki oli vielä kovin kotikutoista, oli telttapaikka kuitenkin edullinen ja pesutilat todella siistit (kodin iso kylpyhuone erillisellä sisäänkäynnillä). Ympäröivä maisemakin oli kaunista, sillä iltalenkillä oli pakko pitkän ajopäivän jälkeen käydä. Leirintäalueen tunnistaa tien varsilla roikkuvista hymiöistä, niistä tuli jo hauska olo. Ei sovi kyllä omaa rauhaa kaipaavalle. :D

Tästä sitten jatkoimme kohti Lofootteja ja Lofoottien kärkeä, kylää nimeltä Å. Ja toivoimme että pahimmat sateet hellittäisivät.

Rautavaara mainittu

Minulla on ollut Rautavaaraan ennestään kaksi kosketusta. Opiskeluaikoina harjoittelin geomorfologisen kartan piirtämistä ja karttapohjani oli nimenomaan Rautavaaralta. Karttaa piirtäessäni kuulin tuutorini isän olevan sieltä kotoisin, heillä on myös mökki kyseisessä kunnassa. Kymmenisen vuotta asiaa haaveiltuani siirtyivät tähdet vihdoin kohdilleen ja pääsin visiitille. 

Suomea edestakaisin ajelleena, tällä kertaa ajoin yksin pohjoisesta kotiin, voin sanoa suomalaisten kuntakeskusten olevan melko ankeita. Rautavaarassa oli heti sitä jotakin. Kyläkeskuksessa ei ollut sen enempää kuin muuallakaan, pieni ruokakauppa ja yksi torimyyjä. Silti keskustan pihapiirit olivat huollettuja ja siistejä, pari ihmistäkin näkyi. Se on paljon jo se! :)

Satuin paikalle ehkä parhailla mahdollisilla keleillä. Oli tyyntä ja puolipilvistä, lämpöäkin oli riittävästi tämän kesän asteikolla mitattuna. 

Rautavaaran naapurissa on myös Tiilikkajärven kansallispuisto. Kansallispuisto on n. 34 neliökilometria ja perustettu vuonna 1982. Helppo päiväretkikohde on Uiton kierto (7km), lähtö Sammakkotammelta. Reitti oli hyvässä kunnossa. Reitti kulkee sekä suomaisemaa että pientä harjumaisemaa, mutta kaiken kruunaa kierroksen keskivaiheilla oleva Venäjänhiekka (josta luonnollisesti en ottanut kuvaa). Venäjänhiekka on kaunis kaartuva hiekkaranta, jolle metsähallitus on rakentanut tulistelupaikkoja sekä WC:n. Googlaamalla löytyy kivoja kuvia.

Venäjänhiekka nimi tulee puistossa olevasta Täyssinan rauhan rajakivestä. Hiekkaranta jäi luonnollisesti Venäjän puolelle vastarannan ollessa Ruotsia. Paikalla oli paljon Kuopiolaisia, eli suosittelen ainakin siellä päin asuvia käymään kyseisessä kansallispuistossa. Venäjänhiekalla voi hyvin leiriytyäkin, myös varausmaja löytyy. 

Kotimatkalla poikkesin hieman reitiltäni. Tämä kaunis autiotupa on Ypäjältä.

Elämän täyteinen vuosi, vaiko rikkinäinen mieli ja tietokone vain?

Oho! Vuosi edellisestä postauksesta ja pari vuotta aktiivisemmasta bloggaamisesta. Näin ei suoranaisesti ollut tarkoitus käydä. Jotain olennaista on puuttunut koko tämän ajan. Blogin pitäminen jäsentää hienolla tavalla itselle tärkeitä ja mielekkäitä asioita, vaikka sitten vain kuvien muodossa. Olen kyllä räpsinyt valokuvia kännykällä ja jakanut niitä instagramissa melko aktiivisesti, mutta se ei ole sama asia.

Vuosi on ollut kamala ja ihana. Onneksi päällimmäiseksi jää mieleen aina se ihana ja kamalaakin voi koittaa muuttaa ihanaksi. 

Vuoden tauolla on toki syynsä. Tällä kertaa syy oli äärimmäisen raskas työvuosi. Niin ja se rikkinäinen tietokone jota en saanut vietyä huoltoon, koska koitin minimoida työnteon kotona. Se oli yllättävän helppoa ilman konetta! :) Työvuosi oli kokonaisuudessaan edellistäkin rankempi ja toisaalta taas paljon paljon parempi. Jotain valaistusta tilanteesta kertonee jo se, että henkilökunnasta useampi oli lähes koko vuoden "virkavapaalla". Toiset taas sinnittelivät töissä, vaikka heidän olisi ehkä pitänyt olla "virkavapaalla". Kestin hyvin tämän vuoden puolelle, kunnes sanoin EI. Laitoin asioita liikkeelle, en välttämättä älyllä, vaan äänellä. Olin aivan loppu. Kuulin että asiat olivat olleet liikkellä jo pidempään. Turhauduin. Mutta ne on niitä oppeja mitä elämä tuo. Olen tottunut tulla kuulluksi, sillä en ole työntekijänä kovinkaan vaativa ja valita valittamisen ilosta. Perusoikeuksien perään olen kuitenkin. Mieli säilyi vaikka voimat vähän menivätkin. Mutta tälläkin tarinalla on yllättäen onnellinen loppu, tai ainakin täysin uusi alku. Ja kaikki olivat lopulta tyytyväisiä. Ihmiselle vaikeinta lienee kuunnella sydämensä ääntä. Onneksi kaikki vihdoin tekivät niin. Otan uuden vuoden vastaan kuin avoimen kirjan, toivottavasti saan keskittyä siihen mistä minulle maksetaan.

Ja tulihan sitä pari koulutustakin kaiken rytinän keskellä vetäistyä läpi. Vertaismentorointi niistä ehkä se kiehtovin. Taisin käydä sen enemmän itseni takia kuin muita auttaakseni? :)

Muuten elo on ollut melko lokoisaa, ollaan reissattu melkon paljon, vihdoin kalastajan kanssa yhdessä. Remonttia ei olla tehty vuoteen lähes lainkaan. Kokonaisuudessa asiat ovat juuri nyt aika hyvin. Ehkä siksi juuri täällä kirjoittelenkin. Elämä on täynnä ylämäkiä ja alamäkiä, ihmiset jakavat mieluummin ne ylämäet. Nyt olen entistäkin varmempi siitä mihin kannattaa keskittyä. Se on edelleen oma hyvinvointi! :)

Mites sinun vuotesi on mennyt?