lauantai 10. marraskuuta 2012

Matkalla maailman ympäri

Pitelee vähän kiirettä. Eilen tein telkkaria katsellessa kouluhommia klo 23 asti. Jälki oli varmasti sen mukaista. :) Tänään saan ihania pikkutyttöjä (6v ja 3v) hoitoon koko loppupäiväksi. Täytyy myöntää että seison kyllä sanojeni takana. Jos sanon vanhemmille vanhempainvartissa, että parisuhteelle pitää muistaa antaa myös kahdenkeskistä aikaa, niin tarkoitan sitä todella. Nyt nämä eräät vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa ja minä näen pitkästä aikaa entisiä hoitolapsiani. :) Ei sitä työssään ihan epäonnistunut ole. ;) Vaikka eihän tälläistä tavaksi voi ottaa, ellei halua näännyttää itseään työllä. Voi olla että eräällä neidille tulee illalla nopeasti uni, ja se eräs neiti olen varmasti minä!!! 

Mistä tulikin mieleen, että eilisen pakertamisen ansiosta saan keskittyä koko seuraavan viikon työntekoon. Such fun! Rauma loma tulee kyllä tarpeeseen. Ei sillä ettenkö olisi jo paljon positiivisemmalla astenteella opiskelujen suhteen nyt kun yksi ärsyttävä naama on saatu pois päiväjärjestyksestä. Vastarannankiiskinä olen ryhmän yleiseen tunnelmaa vastustaakseni innostunut nyt todenteolla matikasta sekä fysiikkakemiasta. Niin kiehtovaa. Kyllä luonnontieteet on van hot! Toiminnallisuus <3

Voi olla että tässä tulee nyt vieteltyä tovi hiljaiseloa, kasailtua itseä ja tekemättömiä tehtäviä. Mutta käykäähän ajanvietoksi lueskelemassa mitä ihanan lapsuudenystäväni reissu maailmalla etenee.

http://reissulla.blogspot.fi/


Ei kommentteja: